Visit Tampere

Onnistuneessa matkailumarkkinoinnissa yhdistyy vaivannäkö ja heittäytyminen

Viime vuoden aktivoivin kampanja toteutettiin loppuvuodesta Tampereella. Tavoitteena oli tuoda esiin Tampereen talven tarjontaa kokemuspohjaisesti vaikuttajamarkkinoinnin avulla kohderyhmänä pääkaupunkiseudun lapsiperheet ja ruokakulttuurin ystävät. VisitTampere kutsui viisi Bablerin vaikuttajaa vierailulle, jonka teeman vaikuttajat saivat itse päättää. Vaikuttajat innoistuvat nosteessa olevasta lähimatkailusta ja esittivät reissutoiveita laidasta laitaan sisältäen kaikkea lapsiperheaktiviteeteista romanttiseen parisuhdeviikonloppuun: ruokaa, saunomista, kulttuuria, viihdettä, seikkailua ja joulutunnelmaa. Näiden teemojen pohjalta VisitTampereen asiantunteva henkilökunta kääri hihat ja suunnitteli jokaiselle vaikuttajalle unelmien matkaohjelman.

Vaivannäkö kannatti: Tampere hurmasi matkaseurueet. Kohdevalinnat osuivat nappiin ja postaukset olivat poikkeuksetta ylistäviä. Kaupungin monipuolista matkailutarjontaa tuotiin esille sekä paikan päältä instagramissa, että jälkikäteen omissa vinkkipostauksissaan, joita siivitti yleisöjen hyvä sitoutumistaso. Onnistuneesta kokonaisuudesta kertoo erityisesti se, että matkakuvia ja tunnelmia jaettiin paljon yli sopimuksessa määritellyn minimin. VisitTampere oli myös valmistautunut yhteistyöhön ja jakoi ahkerasti materiaalia omissa kanavissaan, jolloin sisällöstä saatiin tuplahyöty.

Visit Tampere oli hyvin tyytyväinen Bablerin vaikuttajien kautta saamaansa näkyvyyteen.

“Kohderyhmät tavoitettiin ennakoitua paremmin ja oli iloinen yllätys, että määritelty minimi postauksissa ylittyi kautta linjan. Positiivista palautetta kuului myös yrityksistä, joissa vaikuttajat vierailivat. Kiinnostus Tampereeseen matkailukohteena sai Bablerin vaikuttajayhteistyön myötä kunnon boostin.” iloitsee Riina Viljanen Visit Tampereesta.

Babler – Vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayritys

Contact Us
Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from Youtube
Vimeo
Consent to display content from Vimeo
Google Maps
Consent to display content from Google