Artikkelit

Aito ja sensuroimaton puhe synnytti Suomen ensimmäiset podcast-tähdet

Kesällä uuden Nonsense By Alexa & Linda podcast-sarjansa aloittaneet Alexa Dagmar ja Linda Juhola ovat valloittaneet Suomen nuoret naiset rohkealla, rehellisellä puheellaan. Muoti- ja lifestyleblogejaan pitkään julkaisseet nuoret naiset halusivat räjäyttää somekulissinsa ja tuoda yleisölle täydellisen blogielämän rinnalle aidot tavalliset naiset kulissien takana.

Brutaalin suorapuheinen podcast on muutamassa kuukaudessa noussut Suomen kuunnelluimmaksi podcastiksi. Sarjan jokaista jaksoa kuunnellaan lähes 30 000 kertaa, jaksojen keskimääräinen kuuntelun kesto on 84 %.

”Omiin kuulokkeisiin ja itse valittuun intiimiin kuunteluhetkeen on selkeästi nyt tilausta sisällöille, jotka ovat samaistuttavia, vähemmän muodollisesti tuotettuja. Podcast-sisältöjä tehdään kanssakulkijana ja yleisön keskeltä, onnistuneimmat vielä niin että tekemisen motiivina on jotakin itselle, ehkä jopa yhteiskunnalle merkityksellistä”, pohtii sarjan tuottaja Ninja Huhtamäki.

Podcast-kentän kärkipaikka on yllättävä, huomioiden että sarjaa julkaistaan ainoastaan verkossa, eikä kyseessä ole aiemmin puhetyöstään tai mediajulkisuudesta tunnettuja hahmoja.

”Aloitimme podcastin, sillä koimme ettei meillä ollut kanavaa, jossa käsitellä syvempiä ja vaikeampia aihealueita, joista samalla kuitenkin koimme, että olisi tärkeää puhua ääneen.

Saamamme palautteen perusteella moni on hyvinkin yksin omien kokemustensa kanssa. Vertaistuen luominen ja nololta tuntuvien kokemusten normalisoiminen onkin asia, jonka olemme ottaneet podcastissa tavoitteeksemme – palautteen perusteella siinä myös onnistuen.” – Linda Juhola ja Alexa Dagmar iloitsevat.

Yritykset haluavat liittyä vallankumoukseen

Nonsense by Alexa & Linda on rohkea ja yllätyksellinen sarja. Nuorten naisten rohkaiseminen täydellisyyden tavoittelemisesta pois, kohti aitoutta ja omaperäisyyttä on tätä päivää ja kiinnostaa siksi myös kaupallisia kumppaneita.

”Jo muutaman kuukauden aikana sana raikkaista toimijoista uudessa mediassa on kiirinyt.  Sponsoreina ja sisältökumppaneina on kuultu rohkeita brändejä eri aloilta kuten esim. Pierre Robert, Folksam Vakuutusyhtiö, Desenio ja Vuokkoset ”, kertoo Bablerin myynti- ja markkinointijohtaja Satu Apukka.

”Podcast on parhaimmillaan vaikuttajamedia. Tekijät peilaavat kumppaneiden arvomaailmaa ja viestejä omiinsa, ja kun osumia syntyy, syntyy myös tuloksia. Podcasteissa tekijät sitoutuvat mukaan tuleviin yrityksiin, ottavat kumppanin omiin puheisiin ja yleisön vahvan sitoutumisen vuoksi myös markkinointiviestien vaikutus on omaa luokkaansa”, Apukka jatkaa.

Podcastit Suomessa

Suomessakin viimeisen vuoden suosiotaan kasvattanut verkon yli jaettu audio eli podcast on kuulokesukupolven rantauttama ilmiö. Omiin valintoihin tottunut mediakuluttaja haluaa itse päättää missä ja milloin kuuntelee, ja ennen kaikkea mitä kuuntelee.

Reuters Instituten kesällä julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes joka neljäs suomalainen (24 %) vastaa kuunnelleensa podcastia viimeisen kuukauden aikana. Kolme kuukautta myöhemmin, Radiomedian teettämässä tutkimuksessa luku oli jo 29 %.

Mainostajalle erityisen ilahduttavaa on perinteisesti medioiden hankalasti tavoitettu nuorten miesten kohderyhmä, joka on nuorten naisten sekä alle 45-vuotiaiden lisäksi ottanut podcastit omaksi mediakseen.

 

Lisätietoja:

Babler Oy
Satu Apukka
Myynti- ja markkinointijohtaja
p. 044 335 4235
satu.apukka@babler.fi

 

Vaikuttajien haastattelupyynnöt:

Suomen Blogimedia Oy
Jenni Forsblom
Liiketoimintajohtaja
p. 041 535 9955
jenni.forsblom@babler.fi

 

Tutkimukset:
Reuters Institute
Radiomedia

 

Analytiikka:
SoundCloud, Kieku, Spotify ja Itunes Connect

 

 

Suomen Blogimedia mukaan podcast-bisnekseen

Itsenäisten vaikuttajien yhteisö Suomen Blogimedia on aloittanut podcast-tuotannot edustamiensa vaikuttajien kanssa. Suomen Blogimedian podcast-tuotannoista vastaa pitkän linjan radio- ja äänimaailman asiantuntija Ninja Huhtamäki.

Suomen Blogimedia tuottaa jatkossa myös edustamiensa vaikuttajien podcasteja. Vaikuttajamarkkinoinnin liiketoiminnan ohella mediavalikoimasta löytyy jatkossa kuvan ja tekstin ohella siis myös ääntä. SBM Podcast on podcastien suunnittelu-, tuotanto- ja jakelukumppani. Suomen Blogimedian omistaja, vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto Babler toimii podcastien yksinoikeudellisena kaupallistajana. Kaupallinen yhteistyö podcasteissa on mahdollista muun muassa katkotunnisteiden ja sisältöyhteistyön muodossa.

Podcast-tuotannosta vastaa Ninja Huhtamäki, joka on pitkän linjan radio- ja äänimaailman asiantuntija. Huhtamäki on toiminut muun muassa MTV:n radioliiketoiminnan sisältöjohtajana sekä sosiaaliseen audioon keskittyvän Kieku Labsin sisältöjohtajana. Suomen Blogimedian osalta Huhtamäen vastuulla on podcastien suunnittelu, tuotanto ja jakelu.

Audio on aina ollut kuluttajan suosiossa. On etuoikeus olla osana hetkeä, jolloin myös yrityksille audiostrategia on elinehto. Kuluttaja hakee yhä helpompia tapoja kerätä itselleen räätälöityä infoa ja viihdettä, ja podcastit vastaavat tarpeeseen täydellisesti. Erityisen kiinnostava on Suomen Blogimedian resepti, jossa yhdistyy yleisönsä kanssa symbioosissa elävät vaikuttajat ja luonteva tapa puhua yhteisistä intohimojen kohteista”, kertoo Ninja Huhtamäki.

Ensimmäinen podcast-sarja sai innostuneen vastaanoton

Ensimmäinen Suomen Blogimedian podcast-tuotanto on Suomen suosituimpien bloggaajien, Linda Juholan ja Alexa Aavarinteen Nonsense By Alexa ja Linda. Alexa ja Linda päästävät kuulijat osaksi heidän jokapäiväisiä Skype-puheluitaan, täysin ilman sensuuria. Podcastissa aiheet vaihtelevat aina syvällisemmistä pohdinnoista mitä älyttömimpiin tarinoihin.

Sarjan kahta ensimmäistä jaksoa on kuunneltu vajaan viikon aikana jo lähes 15 000 kertaa.

Toukokuun aikana julkaistaan myös kirjallisuuteen liittyvä podcast-sarja Kirja, joka tarjoaa kuunneltavaa kaikille kirjoista ja kirjoittamisesta kiinnostuneille. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi käsittelee Suomen Blogimedian riveissäkin bloggaavia naiskirjailijoita ja sen toimittaa omintakeiseen tyyliinsä kirjailija-bloggaaja Katja Lahti. Sarja saa jatkoa syksyllä.

Suomen Blogimedian podcastit löydät kootusti täältä.

Picnic Freda 28

 PICNIC UUDISTI KIVIJALKAKAHVILOIDEN KONSEPTIN SUOSITUN VAIKUTTAJAN JA TÄMÄN SEURAAJIEN AVULLA

LÄHTÖTILANNE

Kahvilaketju Picnicin toteuttamissa asiakaskyselyissä sekä aikaisemmassa yhteistyössämme Picnicin kanssa nousi molemmissa esille tarve uudistaa Picnic-toimipisteiden ilmettä. Picniceissä ei vietetä aikaa ja viihdytä, vaan asiakkaat käyvät vain nopeasti hakemassa ruokaa mukaan.

Haasteena oli, miten muutos saadaan toteutettua kohderyhmää miellyttävällä tavalla. Miten huomioidaan kohderyhmän tarpeet ja luodaan Picnicin asiakasryhmää miellyttävä uusi ilme?

Projektin tavoitteena oli uudistaa Picnicin ilmettä ja luoda erityisesti keskustojen kivijalka-Picniceistä paikkoja, joissa viihdytään ja tavataan ystäviä.  Projektin tavoitteena oli myös, että kivijalkakohteessa toteutettu pilotti-hanke tarjoaa ideoita ja oivalluksia, joita sovelletaan pitkällä aikavälillä koko ketjun sisustamiseen.

Projektille asetettiin seuraavat mittarit:

  1. Kohderyhmän kuunteleminen ja osallistaminen suunnitteluun projektin eri vaiheissa.
  2. Asiakkaiden Picnicistä tekemien some-julkaisujen määrän eli Picnicin ansaitun some-näkyvyyden kasvattaminen.
  3. Asiakastyytyväisyys ja kävijäkokemus verrattuna kahvilaan ennen uudistusta sekä muihin Picnicin muutoskohteisiin.

TOTEUTUS

Projektin ensisijaiseksi kohderyhmäksi valittiin kahviloita suurkuluttava, nuorten kaupunkilaisnaisten kohderyhmä (20–30 vuotta). Kohderyhmässä korostuu voimakkaasti sosiaalisen median käyttö niin kahvilaa valitessa kuin siellä ollessa – kohderyhmälle on erityisen tärkeää, että kahvila on viihtyisä ja niin tyylikäs, että kahvilahetken voi jakaa myös sosiaalisessa mediassa.

Projektin osallistavan luonteen ja tarkan kohderyhmän vuoksi kampanjan pääasialliseksi kanavaksi valikoitui suositun suomalaisen lifestyle-bloggaajan Alexa Aavarinteen blogi sekä tämän muut sosiaalisen median kanavat. Lisäksi käytössä oli Picnicin oma sosiaalinen media.

Kampanjan toteutuksessa hyödynnettiin Bablerin kehittämää osallistavan vaikuttajamarkkinoinnin prosessia, jossa asiakkaan kohderyhmälle keskeinen vaikuttaja sekä tämän seuraajat osallistetaan mukaan suunnitteluun. Kohderyhmän kuunteleminen varmistettiin hyödyntämällä suositun bloggaajan, Alexa Aavarinteen mielipidevaikuttajaroolia ja ainutlaatuista lukijasuhdetta. Asiakas antoi bloggaajalle lähes vapaat kädet suunnitella Helsingin Fredrikinkatu 28:ssa sijaitsevaan Picnic-kahvilaan uuden sisustuksen yhdessä blogin lukijoiden kanssa.

Tutustu Alexa Dagmarin yhteistyöpostauksiin:

TULOKSET

Kampanja oli sille asetetuilla mittareilla tuloksellinen ja on vaikuttanut konkreettisesti Picnicin liiketoimintaan. Kampanjan avulla kohderyhmää osallistamalla on onnistuttu parantamaan pilottikahvilan asiakaskokemusta sekä yleisemminkin kuluttajien mielikuvaa koko Picnic-ketjusta.

  • Yhteistyöpostauksilla yhteensä yli 150.000 uniikkia lukijaa. Kohderyhmälle suunnatulla verkkokyselyllä alle viikossa yli 1.600 vastaajaa.
  • Picnicin ansaittu some-näkyvyys kasvoi 100 %. Picnic Freda 28:sin somenäkyvyys kasvoi yli 40-kertaiseksi verrattuna aikaan ennen remonttia.
  • 85 % asiakkaista oli tyytyväisiä uudistuneen Freda 28:sin tyyliin, tunnelmaan, musiikkiin, kalustukseen ja väreihin. Tulos on 15 % parempi, kuin kyselyssä toiseksi parhaiten sijoittuneella uudistetulla Picnicillä.

Projekti palkittiin vuoden 2017 parhaana vaikuttajamarkkinoinnin kampanjana The Blog Awards Finland 2017 -gaalassa. The Blog Marketing Awards -kategoriassa palkitaan tuloksellista vaikuttajamarkkinointia. Arvioinnissaan raati kiinnitti erityistä huomioita kampanjan tuloksellisuuteen ja sen konkreettisiin vaikutuksiin mainostajan liiketoiminnassa.

ASIAKKAAN KOMMENTTI

Pilottikahvilan sisustus näyttää upealta ja pääsemme vihdoin tositoimissa testaamaan uutta ilmettä. Seuraamme tarkasti, mitä asiakkaamme pitävät ja jatkamme kehitystyötä kohderyhmää kuunnellen.

Solja Suutarinen
Markkinointipäällikkö, Picnic


Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Bablerin liiketoimintajohtaja Salla Erkkilään: salla.erkkila@babler.fi tai +358 40 554 7638.