Ei ole ammattiryhmää, jota koronaviruksen aiheuttama epidemia ei jollain tavalla koskettaisi. Pehmopaperitehtaassa sekä käsidesin ja einesvalmistajan linjastoilla pitää kiirettä, kun taas palveluliiketoiminta on täydellisessä myllerryksessä. Artistit, puhujat, kouluttajat ja personal trainerit etsivät raivoisasti tapoja siirtää kohtaamiset verkkoon, etätyösovellukset ovat pompsahtaneet ladatuimpien listalle ja Altian osake on nousussa. Voittajiin kuuluvat myös mediatalot sekä sosiaalisen median alustat, sillä kuluttajat surffaavat nyt niin että laajakaista natisee. Tarvetta on sekä asia- että viihdesisällöille – ja näiden tarpeiden kanssa käännytään myös vaikuttajien puoleen.

Poikkeustilanteen aiheuttaman tiedon, seuran ja vertaistuen kaipuun näkee Bablerin analytiikasta: blogien kävijämäärät ovat nousussa ja blogipostausten pitkä häntä voimistuu samalla kun kanavien seuraajamäärät ja sitoutuneisuusprosentit kasvavat. Vaikuttaja auttaa käsittelemään vaikeaa aihetta yleisölleen ymmärrettävällä ja relevantilla tavalla. Toisaalta sisältöjä on myös aikaa kuluttaa.

Eristäytymisen aiheuttamaan seuran- ja tekemisen puutteeseen vaikuttajat ovat vastanneet kiitettävän rikkailla sisällöillä ja intensiivisellä läsnäololla. Vaikuttajat live-kokkaavat instagramissa, jakavat vinkkejä kotijumppaan, julkaisevat rauhoittavia aaltovideoita tai viihdyttävät yleisöään järjestämällä Fb-sivullaan perjantai-illan kalsarikännit. Arkea se on virtuaaliarkikin.

Vaikuttajien roolin on ottanut vakavasti myös valtioneuvosto. Tällä viikolla startattu #faktaakoronasta-projekti syntyi nimenomaan yhteiskunnallisesta tarpeesta varmistaa, että vaikuttajat käyttävät asemaansa kansanterveyden näkökulmasta vastuullisesti ja terveyteen liittyvä keskustelu perustuu faktoihin. Vaikuttajat ovat tietenkin kampanjassa mielellään mukana: yleisön luottamus on vaikuttajan työn perusta, josta ei voi koskaan tinkiä.

Kriisistä saattaa seurata jotain hyvääkin. Vaikuttajamarkkinoinnin onkin jo aika palata juurilleen: vaikuttavuuteen. Luotetut vaikuttajat erottuvat julkkiksista juuri yleisösuhteensa kautta. Jos yleisösuhde on kunnossa, vaikuttajan uskottavuus riittää niin vakavien viestien välittämiseen kuin läpinäkyvään kaupallisuuteenkin. Ajankohtaiset suosittelut ja kokemukset kiinnostavat yleisöä siinä missä muukin sisältö.

Vaikuttajamarkkinointiin sopii aina ajankohtaisuus. Juuri nyt kysyntää kohdistuu päivittäistavaroiden verkkokauppoihin, digitaalisiin viihde- ja kuntoilupalveluihin, etätyön mahdollistaviin ratkaisuihin sekä ravintoloiden kotiinkuljetuksiin. Ja mikä mahdollisuus onkaan nyt pitkäjänteisissä ambassador-kampanjoissa, joissa vaikuttaja ja yritys kulkevat yhtä matkaa pitkään, myös kriisin läpi. Kukaan ei tiedä, milloin elämä palaa toimistoihin, kouluihin ja kaduille, mutta on varmaa, että se palaa. Tuttu, yhteistyöhön sitoutunut vaikuttaja voi pitää tulta yllä myös muutoin hiljaisena aikana. Vaikuttajan on helppo puhua suomalaisen yrittäjän puolesta, hänhän on sellainen itsekin.

See you on the other side, toivottavasti pian.