Tuomas Enbuske osakkaaksi uuteen Bableriin!

Tiedote, julkaisuvapaa 12.08.2019

Tuomas Enbuske on ostanut osakkuuden vaikuttajatalo Babler Oy:stä. Enbuskesta tulee samalla myös Bablerin uuden hallituksen jäsen.

Tuomas uskoo henkilömedioiden kasvuun ja vaikuttajien aitoon auktoriteettiin perustuvan liiketoiminnan nopeaan kehittymiseen Suomen mediamarkkinassa.

”Ihmisiä kiinnostavat toiset ihmiset, harvemmin firmat. Sori vaan firmat! Mutta ei hätää! Bablerin vaikuttajien avulla yritykset pääsevät kohderyhmänsä esikuvien avulla kertomaan viestinsä vaikuttajan tavalla. Mainostaja ei voi muokata esikuvaa kannattamaan asiaa, jota tämä ei kannata. Yleisö huomaa sen intuitiivisesti. (Vaikka itse kannatan rahaa vasten lähes kaikkea, paitsi kepua ja ranskalaisia autoja). Pointtina on löytää asiakkaalle tyyppi, joka puhuttelee hänen firmansa kohderyhmää. Viesti menee paljon paremmin perille kuin, mikä se sana olikaan. Ai niin, ”mainonta”. Ei mainonta mihinkään kuolemassa ole, sille vain ollaan tekemässä viidettä pallolaajennusta ja se makaa Kellokoskella nippusiteissä”, toteaa Tuomas.

Uuden omistuspohjan myötä Babler lähtee vauhdilla laajentamaan vaikuttajayhteisöään ja kehittämään näiden sisältöjä ja kanavia. Bablerin henkilömedioista vastaa Mtv-radioiden entinen sisältöjohtaja Ninja Huhtamäki, Bablerin uusi osakas hänkin.

”Tuomaksen ylivoimaiset verkostot vauhdittavat Bablerin vaikuttajapoolin kasvamista ja kehittymistä monimuotoisempaan suuntaan. Lisäksi Tuomaksen sisältöosaaminen on omaa luokkaansa, joka saadaan nyt valjastettua Bablerin vaikuttajayhteisön käyttöön”, toteaa Huhtamäki.

Babler on täyden palvelun vaikuttajatalo, jonka toiminta rakentuu vahvaan asiantuntemukseen, syvään vaikuttajatutkimukseen sekä kasvavaan, monipuoliseen vaikuttajaportfolioon.

Bablerin vaikuttajaindeksi tuo markkinaan kauan kaivatun työkalun, jolla päästään kiinni vaikuttajamarkkinoinnin laadullisiin mittareihin jo suunnitteluvaiheessa. Tämä on oikea tapa synnyttää tuloksellisia yhteistöitä.

”Pelkkä tavoittavuus ei todellakaan riitä mainostajalle. Pidän ajatuksesta, että Babler etsii datan perusteella jokaiselle firmalle ja yhteisölle sopivamman vaikuttajan. Ja vaikuttajia ei jumankauta käytetä mainostamiseen. Se vie kaiken vaikuttajan uskottavuuden. Heidän osaamistaan käytetään vaikuttamiseen. Tuotteen ja vaikuttajan täytyy sopia aidosti yhteen”, lisää Tuomas Enbuske.

Lisätietoja:
Pekka Harjunkoski
p. 050 599 0079
Babler/ Osakas & Toimitusjohtaja
pekka.harjunkoski@babler.fi

Tuomas Enbuskesta Bablerin tuorein vaikuttaja – aloittaa oman podcastin, yhdessä tyttöystävänsä kanssa

Tuomas Enbuske palaa juurilleen kiireettömällä keskusteluohjelmallaan Enbuske & Enbuske Love, jossa Tuomaksen rinnalla co-hostina on Sarian ”Salli” Antila – Tuomaksen pitkäaikainen tyttöystävä. 

Enbuske & Enbuske Love on podcast seksistä, rakkaudesta ja ihmissuhteista.

Ohjelma päästää kuulijan vaivaannuttavan lähelle sekä juontajien omaa suhdetta, että vieraiden suhdetta seksiin ja ihmissuhteisiin. Ensimmäisessä jaksossa Päivi ja Niilo Räsänen avautuvat muun muassa suhteensa alkuvaiheista, ensikänneistään sekä vartalonväristyksistä. 

Ohjelma on aito ja kiusallisen rehellinen. Viimeiset 12 vuotta tiukkaa TV Talk show- formaattia tehnyt Enbuske kokee podcastin loistavana uutena kanavana ja viestimenä. 

”Podcast on hienointa mitä on, koska olen itse itseni päätoimittaja, enkä vastuussa kenellekään tärkeilevälle nipottajalle. Keskustelua käydään kerrankin ajan kanssa ja podcastissa voi puhua itsestään ja parisuhteestaan asioita, joita ei ikinä perinteisessä mediassa kehtaisi,” kertoo Tuomas Enbuske. 

Viikottain julkaistavaa Enbuske & Enbuske Love -podcastia voi kuunnella yleisimmillä ilmaisilla jakelualustoilla kuten Soundcloud, Spotify ja iTunes. 

Ohjelma nauhoitetaan ”live on tape” – tapaan, jossa keskustelu julkaistaan sellaisenaan ja sensuroimatta. Yksi Enbusken sääntö – se että puhelimet pidetään ohjelmassa päällä ja niihin vastataan – tuo keskusteluun yllättäviä käänteitä.  

Ohjelma on Tuomaksen ja Sarianin ensimmäinen yhteinen ohjelma, ja myös Sarian Antilan ensimmäinen ohjelma Suomen mediassa. 

”Olemme kutsuneet keskenään erilaisia ja vihattujakin vieraita keskustelemaan kanssamme ihmissuhteista, rakkaudesta ja seksistä. Podcastissa pystyy säilyttämään tietyn intiimiyden ja pääsemään keskustelussa paljon syvemmälle kuin muissa viestimissä. On mieletöntä löytää yhteisiä ajatuksia ja oivalluksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka edustavat arvomaailmaltaan tai taustaltaan aivan eri ääripäätä kuin itse – Tai olla löytämättä. Sekin saa kuulua ohjelmassamme”, kertoo Sarian tuoreesta kokemuksestaan.  

Ohjelman ensimmäinen jakso on nyt julki ja kuunneltavissa mm. seuraavista linkeistä:
Soundcloud: https://m.soundcloud.com/enbuske-enbuske-love
iPhone Podcast App: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/enbuske-enbuske-love/id1471515122?l=fi
Spotify: https://open.spotify.com/episode/0goHJExgjYhXRbFffn2oTs?si=nsdZjE1lRGi-TpWfBgzZGw

Babler – Vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayritys

Contact Us
Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from Youtube
Vimeo
Consent to display content from Vimeo
Google Maps
Consent to display content from Google